The Times joka kommentoi jo Jokelan koulusurman tapahtumia :

Timesin mukaan suomalaisnuoret korvaavat ihmiskontaktit puhumalla kännyköihin ja surffaamalla netissä.
Suomalaiset ovat kroonisesti masentunutta väkeä, ja ihmiset päätyvät usein itsemurhiin.
Suomalaiset elävät keskellä pimeyttä, ja teknologiasta on tullut ihmiskontaktien korvike, lehti kuvailee.
Ennen vanhaan suomalaiset uskoivat myyttisen kuolleiden maan Tuonelan tummiin voimiin, nykyään he uskovat YouTubeen, virtuaaliolentojen maahan, Times kirjoittaa.
Vaikka Tuusulan verilöyly muistutti muita kouluammuskeluja, se oli kuitenkin lehden mukaan hyvin suomalainen murhenäytelmä. Times kertoo, että Suomessa on runsaasti tilaa, vain 120 (todellisuudessa 17,1) ihmistä neliökilometriä kohden. Järvet erottavat usein läheiset kylät ja kaupungit toisistaan.
- Tähän aikaan vuodesta aurinko ei paista ja perheet laskevat päiviä lomaan, jolloin he voivat matkustaa Kaakkois-Aasian lomaparatiiseihin aurinkoa palvomaan.
- Kliininen masennus on yleistä, samoin itsemurhat. Pohjolan talvi eristää nuoret pikkukyliin: he saapuvat kouluun pimeässä ja lähtevät niistä pimeässä. He matkustavat usein pitkiäkin matkoja kotiinsa.
Ystävyys perinteisessä mielessä on usein kesäpäivien luksusta, Times väittää.
- Tämän takia ystävyys on Suomessa muuttunut virtuaaliseksi. Kun suomalaisteini saapuu kotiin, hän menee internetin keskustelupalstoille. YouTube korvaa television, jota nuoret pitävät tylsänä ja keski-ikäisenä.
Jopa kuusivuotiaat pikkutytöt ja -pojat kiikuttavat matkapuhelimia kouluun; lapsen ensimmäinen tekstiviesti on vanhemmille lehden mukaan kunnia-asia.
- Suomessa teknologiasta on tullut ihmiskontaktien korvike. Koulussa syrjään jäänyt nuori vajoaa yhä syvemmälle eristykseen, kun hän lähtee kotiin: resepti ongelmille. Suomessa aseita saa helposti: maassa niitä on kolmanneksi eniten väkilukuun nähden koko maailmassa.
Eilen 18-vuotias nuori toi tuhoa pieneen, jäätyneeseen kyläyhteisöön. Se kertoo häiriintyneestä ajasta mutta se on myös hyvin suomalainen tragedia, lehti summaa.”

Mikä britti toimittaja on suomalaisia haukkumaan. Briteissä nuoriso juo ja tupakoi suomalaisia huomattavasti enemmän ja kansan yleisterveys on suomen nuorisoa näkyvästi alhaisempi. Tottahan se on että suomella on väkivaltainen historia ja luonne hoitaa ongelmat mies miestä vastaan nyrkein. Mutta onko britti toimittaja oikea ihminen kommentoimaan suomalaista väkivalta kulttuuria, heidän omien jalkapallo huligaanien rettelöinnin ja aiheuttamien kuoleman tapausten tiimoilta. Pimeä ja syrjäytynyt kansa. Ollaan me sitäkin, mutta edelleen ei Britin kannata tulla sitä meille sanomaan. Mielummin asun valtiossa missä sataa lunta vaikka joka päivä, kun valtiossa missä sataa vettä joka päivä. Suomi se haja-asutuksen paratiisi ja naapuriin mennään käymään hevosilla tai järjen yli soutamalla. Kirjoituksesta saadun käsityksen mukaan Iso-Britannia on täydellisen sopusuhdan maa jossa kukaan ei eristy. No ei kai, kun 60609000 asukasta 244 820 neliökilometrin alueelle . Läheiset on tunnelmat Britannian maassa . Sekin on totta että meillä jo syntyessään nykyään annetaan kännykkä kouraan ettei jäisi kehityksestä jälkeen.  MITÄ SITTEN!!!!

Syy siihen miksi britti toimittaja näin naljaili Suomesta , varmaankin kateus ja tiedon puute, tai kerrankin saadaan joku muu maa näyttämään huonommalta kuin Itse Iso-Britannia.  Jos toimittaja olisi halunnut jotain pohjaa olisi edes laittanut oman maansa vastaavat tilastot vierelle ja arvostelee sitten vasta.  Mun mielestä toisen maan arvostelu on raukkamaista. EI MIKÄÄN MAA OLE TÄYDELLINEN !!! Ei edes Iso-Britannia tai Ruotsi.

Uusimmassa kirjoituksessaan :

”- Silläkin uhalla, että joudun suomalaisten lukijoiden huudon ja tyytymättömyyden kohteeksi - he raivosivat Jokelasta kirjoittamani kommentin vuoksi - minun on pakko sanoa tämä: Tässä ylpeässä ja itsesäätelevässä pohjoisessa kulttuurissa on meneillään jotakin, joka herättää levottomuutta. Ei ainoastaan yhden, vaan jo toisen vuoden sisään tapahtuneen verilöylyn jälkeen suomalaisten on aika katsoa tiukasti ja tarkkaan lapsiaan, kirjoittaa Roger Boyes kolumnissaan brittilehdessä.
- Vaikka suomalaisissa kouluissa on psykiatreja, he ovat ylityöllistettyjä. Opettajien tarkoituksena on vain varmistaa hyvät koetulokset, eivätkä he huomaa depressiota. Ja metsästysperinteitä ylläpitävässä yhteiskunnassa aseita on helposti saatavilla.
- Suomalaisten on ryhdyttävä esittämään itselleen muutamia kysymyksiä. Vai olisiko se epäisänmaallista, epäsuomalaista, veneen keikuttamista? Boyes jatkaa.”

Paasaa mies jonka maahan suomalaisten piti tulla opettamaan kuinka tulisi koulussa syödä. …..